Koulun historiaa

28.9.1997

Kauhajärven koulun historiikki

14. marraskuuta 1997 tulee kuluneeksi 125 vuotta siitä, kun koulutyö alkoi täällä Kauhajärvellä. Elettiin vuotta 1872 ja kylämme kuului tuohon aikaan Lappajärven pitäjään. Vaasan läänin maaseudulla oli ennen tätä meidän kouluamme perustettu kuusi kansakoulua: Alavudelle, Ilmajoelle, Laihialle, Lapualle, Vähäänkyröön ja Vimpeliin. Vimpelin koulu sulki ovensa toimittuaan kaksi vuotta. Näin ollen Kauhajärven koulusta tuli ensimmäinen, pysyvä kansakoulu Järviseudulle.

Monissa lähipitäjissä kansakoulun vastustus oli suuri. Pelättiin koulusta tulevan vain herroja ja etteivät sitä käyneet kelpaisi työmiehiksi. Lisäksi pelättiin koulusta koituvia menoja. Koska pitäjissä verot ja yleiset työt oli jaettu manttaalilukujen mukaan, nousivat ensikädessä talolliset vastustamaan uusia rasituksia. Ei tahdottu enää lisää ”kappamiehiä”. Evijärvellä, Kuortaneella, Kauhavalla ja Alajärvellä oli kiihkeitä kokouksia, joissa vastustajat saivat pitkän aikaa voiton. Katsottiin kansakoulut tarpeettomiksi, kiertokoulut riittäisivät.

Täällä Kauhajärvellä oli kaikki toisin. Yksimielisesti ja yksissätuumin täällä rakennettiin nälkävuosina, pettuleipää syöden, kirkko ja pian sen jälkeen kansakoulu.

Mikä kumma sai isoisoisämme näin radikaaleihin tekoihin? Olihan Kauhajärvi tuolloin erämaakylä, miltei vailla minkäänlaisia tieyhteyksiä. Kauhajärvihän sai pysyvän asutuksensa n. 1500-luvun puolivälin tienoilla. Sitä ennen täällä on tiettävästi asustellut lappalaisia, hoitaen porojaan, metsästellen ja kalastellen. Juuri Järviseudulla lappalaiset viipyivät melko pitkään ja näillä seuduilla onkin runsas lappalaispaikannimistö. Vuonna 1560 kerrotaan Pietari Antinpoika Koukkarin ja Olavi Lappalaisen asuneen täällä. Kiloinit asettuivat vähän myöhemmin kylään, he olivat Savosta Pohjanmaalle tullutta uudisasutusjoukkoa. Tuohon aikaan kylämme kuului Pietarsaaren seurakuntaan, mutta kun Lappajärvi erotettiin omaksi kappeliksi 1637, lyhenivät kirkkomatkat huomattavasti. Vuonna 1696 kylässä mainitaan 47 asukasta.

1700-luvun puolessa välissä siirsi Pietarsaaren kirkkoherra Antti Degerman kylämme Alajärven kappeliin. Tästä kyläläiset eivät pitäneet. Tieyhteydet kun Alajärvelle olivat aivan olemattomat. Lappajärven suuntaan oli sentään jonkin matkaa kunnollisempaa tietä ja puolet matkasta voitiin mennä veneellä. Täällä anottiin kylän siirtoa takaisin Lappajärveen. Anomus hyväksyttiin vuonna 1780. Alajärveen ehdittiin kuulua kuitenkin n. 30 vuotta.

Vuonna 1836 täällä valitettiin sitä, kuinka vaikeaa on ruumiitten kuljetus Lappajärvelle, varsinkin kesäaikaan. Niinpä kyläläiset anoivat lupaa oman rukoushuoneen ja hautausmaan perustamiseen. Myönteinen, keisarillinen päätös saatiin 14.6.1866. Siinä määrättiin, että papiston on pidettävä vähintään kaksi kertaa vuodessa jumalanpalvelus Kauhajärvellä. Lupa oli siis saatu, mutta juuri noihin aikoihin oli tullut perättäin monta huonoa vuoden tuloa. Elettiin 1860-luvun nälkävuosia. Taloudelliset mahdollisuudet kirkon rakentamiseen tuntuivat mahdottomilta. Rakennustyöhön kuitenkin ryhdyttiin. Seuraavan kevättalven aikana hirret sahattiin ja ajettiin Kotimäen syrjään, paikkaan, johon kirkko aiottiin rakentaa. Talvi oli ollut paksuluminen ja kesän tulo paljon myöhässä. Juhannusviikolla on kerrottu jääleippojen ajalehtineen järvellä. Kustaa Ojalan muistiinpanot kertovat: ”Vielä heinäkuun ensiviikolla kylvettiin kevätviljoja” ja Jaakon päivän aikaiset hallat korjasivat kaiken. Vuodesta oli tullut täysi kato. ”Perunat olivat syksyllä muuraimen kokoisia” kertoo Eemil Keski-Koukkarin tallentama muistitieto. Seuraava talvi oli kova ja Kauhajärvellä kuoli 30 henkeä nälkään ja sairauksiin. Yhteistuumin kirkkoa kuitenkin rakennettiin ja se valmistui kutakuinkin valmiiksi v. 1868 pahimpaan nälkäaikaan.

Juuri noina nälkävuosien aikoina tapahtui autonomisen Suomen kehityksessä ratkaiseva murros. Vanhoillisen Nikolai I tilalle vaihtui Aleksanteri II. Hänen aikanaan elinkeinoelämä vapautui ja henkinen elämä alkoi sykkiä. Merkittävä mies J.V.Snellman pääsi vaikuttamaan asioihin. Koulutuksen puute nähtiin köyhyyden tärkeimmäksi syyksi.

Kansakouluasetus annettiin v.1866 ja sen mukaan kansakoulujen ylläpitäjiksi määrättiin kunnat, joskin voitiin perustaa myös yksityisiä kouluja. Kansakoulut olivat 4-vuotisia ja niihin otettiin lukutaitoisia tyttöjä ja poikia. Alkeisopetuksesta huolehti pääasiassa kirkko ja joidenkin kansakoulujen yhteydessä pidettiin myös pienten lasten koulua. Ennen virallisen koulun alkua on täällä Kauhajärvellä ollut omia lastenopettajia, on kerrottu ainakin kolmesta. Vanhin oli Kytö-Jussi eli Juho Mattila, hän piti parikymmentä vuotta pyhäkoulua, sekä arkisin lastenkoulua. Hänestä tuli myöhemmin Lappajärven kirkon vähtäri. Toinen oli Länkky eli Hattu-Heikki. Kolmas Jussi Ranttila, hän piti pyhäkoulua ja osasi jo kirjoittaakin.

Kirkon rakentamisella oli ratkaiseva vaikutus kansakoulun alkamiseen tässä kylässä. Kirkko oli siis valmistunut, mutta Lappajärven papit olivat nihkeitä saapumaan kylään. Kaksi jumalanpalvelusta tuntui kyläläisistä liian vähältä. Vimpelin pastori Törnudd tiesi kauhajärvisten tarpeen ja hän tunsi myös Jaakko Kolasen. Kolanen oli tuohon aikaan 23 vuotias ja päässyt opiskelemaan opettajaseminaariin Jyväskylään. Juuri Törnudd oli häntä kehottanut opintielle, koska tiesi pojan hyvämuistiseksi ja lahjakkaaksi. Kolanen oli lappajärveläisen torpparin poika, jonka lapsuus ja nuoruus sattuivat 1800-luvun puolivälin raskaisiin puutevuosiin. Niin pian kun kynnelle kykeni, hänen oli alettava elättää itseään. Olipa hän Ruotsissa saakka puolitoista vuotta töissä. Sieltä palattuaan hän oli renkinä Vimpelin kirkonkylän Pekkalassa. Hän oli jo aivan lapsena oppinut pappien saarnat ulkoa, melkein sanasta sanaan ja saarnasi niitä ”isoja kiviä, ladon kattoja ja tuulimyllyn portaita saarnatuolina käyttäen” kirjoittaa Kuusimäki.

Kolanen opiskeli Jyväskylässä, mutta joululoman alkaessa säästetyt rahat olivat loppuneet. Hän kertoi asiasta pastori Törnuddille. Silloin pastori kehotti Kolasta ottamaan yhteyttä kauhajärvisiin. Sehän oli selvää, että tällainen hyvä saarnamies otettiin täällä mieluusti vastaan. Kolanen piti useita seuroja kylällä ja ennenkuin joululoma loppui, alkoi kertoilla rahallisista vaikeuksistaan. Nyt täällä käsitettiin, että Kolanenhan olisi tänne sopiva mies. Jos perustettaisiin kansakoulu, Kolanen voisi opettaa lapsia lukemaan ja samalla hän toimisi saarnamiehenä kirkossa.

Yksissä tuumin kyläläiset päättivät avustaa seminaarilaista. Kolanen hoiti kylän saarnamiehen virkaa loma-aikoinaan ja kyläläiset vastapalveluksi, niinkuin maisteri Kuusimäki kirjoittaa, ”liikuttavalla vakavuudella hoitivat saarnaajansa kouluajan”. Keväällä 1872 Kolanen sai päästökirjan seminaarista ja samana vuonna hän suoritti saarnalupatutkinnon Turun tuomiokapitulissa. Sillä aikaa täällä pidettiin kansakoulun perustamiskokous ja Aaprami Kiilunen valtuutettiin anomaan lupaa ja valtionapua opettajan palkkaan. Lupa tuli ja opetus alkoi 14. marraskuuta 1872 Jaakko Ojalan ylistuvassa, myöhemmin sitä pidettiin Peltotuvassa, Kiilusessa ja Ranttilassa. Opiskelun aloitti 33 oppilasta, 17 poikaa ja 16 tyttöä. ”Oppimäärä annettiin opettajan huostaan, että hän saapi opettaa niin paljon kuin voi ja tehdä niinkuin hyväksi näkee”.

Valtio maksoi opettajalle 600 markkaa vuodessa, kyläläiset vastasivat muusta. Annettiin rukiita, heiniä, olkia, koivuhalkoja ja voita. Syytinkiläiset maksoivat myös, koska opettaja saarnasi kirkossa. Tavanomaisuudesta poiketen syntyi tämä koulu. ”Ilman toistuvia kokouksia, ilman epäonnistumisia, kuin itsestään” mainitsee Kuusimäki.

Vaikeuksiakin koulun ylläpidossa oli. Ehkä opettajan palkasta tuli erimielisyyttä. Keväällä 1875 on johtokunta merkinnyt pöytäkirjaan ”koska kylämme on niin pieni, ettei se tahdo voida koulua kannattaa, lakkautetaan koulu, minkä vuoksi opettaja saapi hakea”. Kolanen myös haki ja toimi Saarijärven kirkonkylän ja Viitasaaren Huopasen kansakouluissa opettajana. Lisäksi hän toimi Evankeljumiyhtiön kolportöörinä. Harvinainen suhde kylän ja opettajan välillä katkesi, sitä pahoiteltiin ja häntä kaivattiin Kauhajärvelle. Kolanen palasikin 21 vuoden kuluttua entiseen toimeensa. Tämä kausi jäi lyhyeksi, sillä Kolanen kuoli seuraavan työvuoden aikana.

Vaikka Kolanen lähti pois, koulua ei lakkautettukaan, vaan toiseksi opettajaksi tuli Nils Edvar Sunell. Hänen aikanaan toteuttettiin suunnitelma oman koulutalon rakentamisesta. Taaskin rakennustyö, samoinkuin rakennustarvikkeet saatiin kylältä. Koulusta tuli kymmenen syltä pitkä ja neljä leveä, korkeus räystääseen kahdeksan kyynärää. Rahaa kului 900 markkaa. Syksyllä 1877 koulutyö saattoi alkaa omassa luokassa. Sunell viipyi täällä kolme vuotta ja hänen jälkeensä tuli opettajaksi Erkki Sandbacka. Hän oli tunnettu varsin kätevänä miehenä, ei vain puutöissä, vaan myös taitavan pyssyseppänä. Opettajan opinnot olivat kuitenkin kesken ja tarkastaja vaati häntä niitä täydentämään, muuten paikka julistettaisiin avoimeksi. Isännät sanelivat pöytäkirjaan: ”Tuli ilmi se vanhastaan täällä yleisesti tunnettu mielipide, että tässä kansakoulussa, johon on myöskin yhdistetty rukoushuone, on tärkein kysymys, ei ainoastaan kunnollinen lastenopettaja mutta myöskin ja pääasiallisesti, että opettaja on elävä kristitty”.

Sandbacka ei lähtenyt opiskelemaan ja hänen jälkeensä tuli opettajaksi J.F.Cantell, hyvää tarkoittava, mutta huono kurinpitäjä. Koulun asiat alkoivat mennä heikosti, niin tarkastaja on kehottanut Cantellia siirtymään pois v. 1890. Seuraavat vuodet ovat koulun vaiheissa sekavia. Tuskin aina oli edes opettajaa, ei ainakaan pätevää.

Vuonna 1893 tuli opettajaksi Esaias Paavo-Kallio. Koulutaloon tehtiin korjauksia ja hankittiin pulpetit. Vastoin kansakouluasetusta päätettiin ottaa kouluun myös heikkolukuisia. Kerran tarkastajan tullessa koululle kello 9, oli vain muutama oppilas pihalla ja opettaja täydessä unessa vuoteessaan. Tarkastaja moitti kyläläisiä, että olivat yhdistäneet saarnamiehen tehtävät opettajalle.

Raha-asiat olivat jatkuvasti vaikeat, kun menot olivat kylän harteilla. Vuonna 1890 kyläläiset kääntyivät kuvernöörin puoleen, anoen kylän osuutta viinavoittorahoista ja saivatkin. Rahoilla hankittiin koululle kyläkirjasto. Myös Kustaa Ojala oli käynyt pyytämässä Helsingistä saakka valtiolta erikoisavustusta, saaden muutaman tuhannen markkaa. Koulun taloudessa tapahtui muutos, kun se siirtyi kyläläisiltä Lappajärven kunnan omistukseen v. 1910. Koulu oli siis 38 vuotta kyläläisten ylläpitämä.

Vuonna 1905 koulu sai pitkäaikaisen opettajan Akseli Fritiof Ilmonin. Hän hoiti tehtäväänsä kuolemaansa saakka. Matias Keski-Koukkari, alias Posti-Matti oli tuohon aikaan, 1925, alaluokalla ja opettaja oli luvannut oppilaille nisukaffit, jos he menisivät laulamaan Ilmonin hautaustilaisuuteen. Oppilaat olivat laulaneet, mutta nisukaffit on edelleenkin saamatta!

Oppilasmäärän kasvettua v. 1916, oli kouluun otettava toinen opettaja. Vuonna 1920 koulurakennusta laajennettiin arkkitehtiylioppilas Alvar Aallon piirustusten mukaan.

Ilmonin kuoltua seuraavat pitkäaikaiset opettajat olivat Selma ja Heikki Viljanen.

Oppivelvollisuuslaki astui voimaan v. 1921. Se määräsi kansakoulun pohjakouluksi kaksivuotisen alakoulun, joka teki kiertokoulut vähitellen tarpeettomiksi.

Kylä siirtyi Lapuaan v.1938.

Tultaessa 1940-luvun loppupuolelle koulu alkoi käydä pieneksi. Suuret ikäluokat rynnivät opintielle ja lisäksi tulivat siirtolaislapset. Osalle alakoululaisista vuokrattiin Herneshuhdasta opetustilaa. Siellä olivat opettajina Aili Jäppinen ja Irma Ylikantola.

Vuonna 1950 tuli opettajaksi Eero Rintala ja hän ehti jäädä eläkkeelle ennenkuin koulutalo tuhoutui aamuyöllä 30. tammikuuta 1975. Tuli pääsi irti tuntemattomasta syystä, alkaen talousrakennuksesta ja leviten siitä koulurakennukseen. Punainen kukko ahnaasti neilaisi kyläläisten aikaansaannoksen. Mm. kaikki koulua koskevat asiapaperit paloivat, ei jäänyt kuin ns. alakoulurakennus, jossa oli yksi luokkahuone ja talonmieskeittäjäsiivoojan asunto. Koulun palo koettiin kipeänä asiana kyläläisten keskuudessa. Olihan koulutalo usean sukupolven ajan tarjonnut tilojaan, ei vain opinahjona, vaan myös kyläläisten monien eri asioiden hoidossa. Nyt kaikki oli yhtäkkiä poissa. Opetustointa jatkettiin siten, että opettajat Kaija Toija ja Pentti Lehtimäki siirtyivät 21 oppilaan kanssa Ojalan kouluun, jossa jo ennestään kävivät koulua Kauhajärven piirin alueelta viidennen ja kuudennen luokkien oppilaat. Täällä heille järjestettiin opetustilat ja näin saatiin kevätlukukausi saatettua loppuun.

Kauhajärven koulupiirin asukkaat tahtoivat, että palaneen koulun tilalle rakennettaisiin uusi koulurakennus. Kouluneuvosto eli koulun johtokunta teki anomuksen Lapuan kauppalan koululautakunnalle asian eteenpäin viemiseksi. Kauppalan hallitus ja koululautakunta päätyivät esittämään kahta vaihtoehtoa valtuustolle. Ja nämä olivat: Vaihtoehto 1. Kauhajärven ja Ojalan koulupiirit yhdistetään siten, että koulun paikaksi tulisi Ojalan koulun paikka ja koulun nimeksi otettaisiin Kauhajärven koulu. Se toimisi 3-opettajaisena, käsittäen luokat ensimmäisestä kuudenteen. Vaihtoehto 2. Palaneen koulun tilalle rakennetaan 2-opettajainen, ensimmäisestä neljänteen luokkaan käsittävä koulu.

Äänestyksen jälkeen kauppalanvaltuusto hyväksyi ensimmäisen vaihtoehdon, koska tämä katsottiin taloudellisesti edullisemmaksi vaihtoehdoksi ja oppilaskuljetukset olisivat helposti järjestettävissä. Koulun alkaessa syksyllä 1975 koulupiirit ja luokat yhdistettiin ja yhteiseksi nimeksi otettiin Kauhajärven koulu.

Kerran Martti Klemolan kysyessä johtokunnan puheenjohtajalta Ville Heikkilältä, että ”kuinka tämä Ojalan koulu oikein syntyi”, niin Heikkilä oli sanonut ”ei siinä mitään ollut, kiriootin tarkastajalle kortin, että alootamma koulupiron Veikko Ojalan taloos, silloon ja silloon”. Johon tarkastaja oli vastannut ”vai aloottaavat poijat koulupiron”. Nähtävästi asia silti vaati muitakin toimenpiteitä! Kun v.1950 kävi ilmi se tosiseikka, että Kauhajärven kouluun olisi otettava kolmas yläkoulunopettaja ja hänelle olisi vuokrattava jälleen uutta opetustilaa, virisi ajatus toisesta koulusta. Jo v. 1949 oli Lapuan valtuustossa keskusteltu asiasta ja tehty aloite kahden uuden koulupiirin perustamisesta tänne Kauhajärvelle. Aiottiin rakentaa uudet koulut Luomalaan ja Ojalaan. Päädyttiin kuitenkin yhteen uuteen koulupiiriin ja v. 1953 koulutyö saattoi alkaa Veikko Ojalan talossa, aluksi kaksiopettajaisena, mutta jo seuraavana vuonna opettajia oli kolme.

Ensimmäinen opettaja oli Marjatta Koivuniemi, nykyisin Ojala. Toisena opettajana toimi Sirkka-Liisa Kiilunen myöhemmin Lakkonen. Eemil Kiilunen ja Anna-Kaisa Ranta olivat kumpikin yhden vuoden. Vuonna 1955 opettajiksi tulivat Marja-Terttu ja Martti Klemola. Silloin koulua pidettiin yhtäaikaa kolmessa eri paikassa, Herneshuhdassa, Alasessa ja Matintuvassa.

Kun koulutalon rakentamiseen ryhdyttiin, hankittiin tontti Tyyne ja Väinö Välisaarelta, johon matalatyylinen ja puinen koulutalo nousi v.1957, oman kylän miehen Jussi Luomalan urakoimana.

Vuosien saatossa koulurakennusta on paranneltu ja 16. lokakuuta 1983 vietettiin liikuntasalin vihkiäisiä. Samalla saatiin yksi luokkahuone lisää. Tämän uuden lisäosan urakoi Pentti Unkuri.

Martti Klemolan jäätyä eläkkeelle v.1985 koulun ruoriin astui Jari Mäkinen. Hänen aikanaan koulutalo on maalattu ulkoapäin, asunto-osaan uusittu ulkovuorilaudoitus, tehty uusi ruokala koulun ja kyläläisten käyttöön. Lisäksi koulun opetustiloja on muunneltu toimivammiksi.

Tultaessa 90-luvulle käytettävissä olevat varat ovat niukenneet radikaalisti. Kaupunki lopetti koulunjohtajuudet: koulujen kehittämisestä vastaavat nyt yhteinen rehtori ja apulaisjohtajat. Johtokunnat lopetettiin v.1992 ja tilalle tulivat vanhempaintoimikunnat. Kuusivuotiaiden esiopetus alkoi syksyllä -97. Koulu on mukana Vaasan yliopiston vetämässä yrittäjyyskasvatusprojektissa. Lisäksi koulu on aloittanut yhteistyön ystäväkouluna Menkijärven koulun kanssa. Koulusta on tehty viikon mittaisia leirikoulumatkoja Muonioon ja Norjaan.

Jari Mäkisen lisäksi opettajina ovat tällä hetkellä Teija Karvonen, Eeva Sillanpää ja esikoululaisia opettaa Jaana Ketoja. Kiertävä englanninopettaja on Anna-Maija Korpi ja erityisopettajana toimii Anne Syrjämäki. Keittäjänä Seija Lahti ja siivoojavahtimestarina Leila Perkiö. Tällä hetkellä koulussa on oppilaita 41 ja 5 esikoululaista. Kylässämme on vuoden 1997 tammikuun lopussa ollut 651 asukasta.

Nykyinen koulu ajanmukaisine koulutaloineen ja tietokoneineen on aivan jotain muuta kuin tänne 125 vuotta sitten perustettu vaatimaton kansakoulu. Mutta varmaan opettajantyö oli silti aika samanlaista kasvatustyötä kuin nykyäänkin, kysyen paljon luovuutta ja kekseliäisyyttä.

Kysymykseen, mikä oli se voima, joka sai entiset kyläläiset, ensin rakentamaan kirkon, sitten kouluttamaan opettajan, rakentamaan koulutalon ja ylläpitämään sitä 38 vuotta? Maisteri Tauno Kuusimäki on tutkinut Kauhajärven koulun syntyvaiheita ja hän toteaa: ”Kauhajärviset olivat paljon köyhempiä ja heikommassa asemassa kuin kirkonkyläiset. Kuitenkin Lappajärven kirkonkylään koulu saatiin vasta 16 vuotta myöhemmin.” Olivatko kauhajärveläiset sitten muita uskonnollisempia? Tavallisuudesta poikkeavaa uskonnollisuutta ei kylässä tiettävästi ollut. Sensijaan kirkollisen elämän käytännöllinen puoli oli määräävämpää laatua. Ratkaisevampana tekijänä kylän suuriin saavutuksiin Kuusimäki pitää kyläläisissä ilmennyttä suurta käytännöllistä kyvykkyyttä. Toinen päätekijä oli kylän yksimielisyys kylää koskevissa yhteisissä asioissa. ”Syrjäinen asema pakotti kylän väestön ikäänkuin pakonomaisesti liittymään yhteistoimintaan. Tässä suljetun kyläyhteiskunnan loihtimassa voimassa on nähtävä se tekijä, joka sai suuria aikaan” toteaa Kuusimäki.

Monet koettelemukset ovat kauhajärvisiä kohdanneet näinä 450:nä vuotena, jonka kylä on ollut asuttuna. Rohkeasti täällä on asiat otettu omiin käsiin ja ohjattu ne halutulle raiteelle. Sen tähden kunnioituksella ajattelemme tämän kylän ihmisiä, jotka kaikkina aikoina ovat täällä asuneet ja asioihin vaikuttaneet.

Historiikin on koonnut Paula Kiilunen.

 

Lähteet:

Tauno Kuusimäki: Laudaturtyö 1956 Kansakoulun syntyvaiheet Lappajärven pitäjässä.

Heikki Pehkoranta: ”Totta ja tarinaa pohjalaisesta rajakylästä”.

M.O.Karttunen: Lapuan satavuotias kansakoulu.

Järviseudun historia: I, II.

Eteläpohjanmaan historia: IV, VI.

Viljo Lampola: Lappajärven seurakunta 1637-1937.

Vihtori Mäkelä: Eteläpohjalaisia elämäkertoja.

Suomen historian pikkujättiläinen.

Lehtinen Erkki: Lapuan historia.

Eteläpohjanmaan kotiseutuhistoria.

Sukuni tiet.

Väinö Tuomaala: ”Järviseudun entisyyttä”.

Martti Klemolan ja Jari Mäkisen muistiinpanot.

Kustaa Ojalan ja Eemil Keski-Koukkarin muistiinpanot.

Matias Keski-Koukkarin muistelut.